15. tammikuuta 2015

Kukkia ja hedelmiä.


Minulla on ollut kiireinen viikko. Monenmoista mukavaa on ollut ohjelmassa. Mäenlaskua ja herkkuja. Kahvilassakäyntiä ja auttamista muutossa. Uuden sukulaisen tapaamista ja uuden pikku ystävän tapaamista kuvassa kännykältä! Monenlaista mukavaa kotona ja muualla.

Tammikuussa hedelmät ja kukat aina täyttävät kodin. Jotenkin mieli kääntyy siihen ajatukseen, että tämän aikakauden päättää kevät. Hedelmäkorimme pursusi hedelmiä, niin osa laitettiin kukkaruukkuun! 

Pihalla moottorisaha laulaa meille lisää saunapuita. Veljekset harrastavat kukkotaistelua sohvalla. Taustalta kuuluu rauhoittavaa musiikkia. Yritän kiinnittää huomioini vain siihen, ja sulkea sadannen riidan äänet tärykalvoiltani. 

Kyllä elämä on ihmeellistä. Sen koin eilisessä viestittelyssä nuoruuteni ystävän kanssa. Joskus vuosia välillämme. Ja silti niin tuttu tunne heti. Jaoimme kiitollisuuksiamme siitä, millaisia polkuja elämä on meitä kuljettanut. Kaiken härdellinkin keskellä, minulla on täällä hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttavaa, jos haluat antaa minulle merkitykellisiä kirjaimiasi.