17. helmikuuta 2015

Kärsimystä ja rakkautta.


Vuosia sitten mietin työn ja kärsimyksen määrää elämässäni ja sain kuulla lohduttavat sanat. Kärsimys kuuluu elämään. Kirjoitin ne itselleni ylös muistoksi. Ei siksi, että kärsimys olisi jotenkin ihannoitavaa. Mutta ettei sitä koskaan saa kokonaan pois. Sen kun hyväksyy, että elämässä työtä ja vastuuta, vastoinkäymisiäkin, niin se kummasti helpottaa. Miettii, miten elää asioiden kanssa sen sijaan, että kokoajan pyrkisi elämään ilman niitä. 

Kyllähän sitä mahtuu elämään niin paljon kaikkea muutakin. Sen huomaa, kun näinä kiireisinä viikkoina on yrittänyt pysyä elämässä ja arjessa kiinni. Taudit kaatoivat moneksi päiväksi peiton alle. Ja sitten alkoikin tämä kevätsää. Aurinkoa ja iloa. Niihin on ollut mukava hypätä. Kallion juurelle pakkaspäiväna kaakaolle, keräilemään mustikanvarpuja maljakkoon. Kokeilemaan, kestääkä lumi kävellä pakkasyön jälkeen. Ja ystävät. Ystävät. Ystävät. Perhe ja ystävät. Tärkeimmät syyt iloita. Ja kärsiäkin. Minä piirrän sydämen, sillä olen niin täynnä rakkautta nyt.