3. joulukuuta 2014

Käärimisiä


Joulun aikaan on ihana koristella kotia ja lahjoja. On kiva miettiä lahjan saajia, että millaisen paketin hänelle haluan antaa. Tykkään ostella erilaisia papereita ja teippejä, tusseja ja tarroja. Mukavia pikkupaketteja olen laittanut myös tuunaamiini metallipurkkeihin. Tässä olen vain maalannut spray-maalilla purkin, ja sitten koristellut teipein, tarroin ja piirtäen. Lisäksi olen tehnyt pieniä lahjapusseja, niihin ohje on sivupalkissa olevassa Pläjäys-nettilehdessä. Mukavia joulukoristeita saa myös liimaamalla teippejä kolmion muotoisiin kartonkipaloihin, tässä mustiin. Ja lisäämällä tähtitarran kuusenlatvaan ja vähän koristeeksikin.

 

Tänä vuonna käärin possunkin. Sain innoitukseni Anu Harkin Kotoliving-osiossa Huili-lehdessä. Harmittaa, kun se varsinainen lehti loppui. Mutta ei ole kyllä ensimmäinen tilaamani lehti, joka lakkautetaan. Anu Harkki kääri siihen villalangalla eläimiä liiman avulla. Minä käärin langan ilman liimaa, sitten vähän saippualla huovutin ja jätin yöksi kuivamaan. Sitten rakensin sille tonttulakin kulkusineen, silmät tussilla ja kaulaan kulkunen. Meille sopiva joulupossu on syntynyt, ja jos sen haluaa joulun jälkeen taas leikkikoriin, on helppo tehdä ensi jouluksi uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttavaa, jos haluat antaa minulle merkitykellisiä kirjaimiasi.